Geneettinen Umpikuja: Ajattelemisen aiheita

kuusiosaisen artikkelisarjan viimeinen osa

Susan Thorpe-Vargas, Ph.D., & John Cargill, M.A., M.B.A., M.S.

Käännös Inkeri Kangasvuo

Tässä kuusiosaisen “genetiikkaa kasvattajille” sarjan viimeisessä osassa tarkastelemme niitä mahdollisuuksia, joita koiraharrastuksessa on tarjolla, kun halutaan kontrolloida geneettisten vikojen leviämistä kannassa. Menetelmät ovat tyrmistyttävän helppoja, mutta niiden toteutuminen vaikeaa ja lannistavaa.

Kuten olemme läpi koko artikkelisarjan todenneet, koiraharrastuksessa jalostuskoirat on perinteisesti valittu mielivaltaisten ulkomuodollisten ominaisuuksien perusteella, eikä rakenteellisen ja yleisen terveyden ehdoilla. Joissain tapauksissa ulkomuoto ei enää heijasta käyttötarkoitusta. Olemme todenneet, että kasvattajilla (ja rotujärjestöillä) on taipumus painottaa jalostuksessa vain muutamia ominaisuuksia, eikä koiraa kokonaisuutena. Tietokantoja on, mutta niillä on taipumus keskittyä vain yhteen ongelmaan, kuten CERF silmiin ja OFA lonkkiin. ”Koira kokonaisuutena” rekisterit puuttuvat. Mendelin suhteellisen yksinkertaiset ajat ovat vielä täällä. Suurin osa puhdasrotuisten koirien sairauksista ja ongelmista ei kuitenkaan ole helppojen dominanttien tai resessiivisten geenien aiheuttamia, vaan ne ovat useimmiten polygeenisiä ja niitä aiheuttavat geenit ovat vielä meille tuntemattomia. Lyhyesti sanottuna, olemme ”pelanneet biljardia rikkinäisellä veralla, kierolla mailalla ja soikealla pallolla.”

Tämän artikkelisarjan tärkeä pointti on ja kiertyy hyvin tärkeän kysymyksen ympärille: miten valita mahdollinen kasvattaja [jolta pentu hankitaan]? Olemme havainneet, että DNA-testit ovat kalliita ja testit on mahdollisia vain tietyille sairauksille, tietyillä roduilla. Koirien genomikartoitus ei ole vielä valmis, ja kun se on, menee vielä vuosia ennen kuin sairauksia aiheuttavat geenikombinaatiot on tunnistettu ja vielä vuosia, ennen kuin testejä on laajalti saatavilla. Nämä ovat tietenkin kunnioitettavia ja välttämättömiä päämääriä, mutta kuinka ne vaikuttavat elämääsi kasvattajana? Totuuden nimessä – ei yhtään. Pieni varoituksen sana on tässä paikallaan: älä odota taianomaista DNA-koetta, joka kertoo pitäisikö sinun käyttää koiraasti jalostukseen vai ei.

Katsotaanpa ratkaisumalleja. Niitä on kaksi ja ne ovat olleet nenäsi alla koko ajan. Perinnölliset sairaudet eivät hyppää koirasta toiseen, kuten virukset. Perinnöllistä sairautta vastaan ei tarvitse rokottaa. Ainoa mitä tarvitsee tehdä, on jättää sairaat yksilöt jalostuksen ulkopuolelle. Se on juuri näin yksinkertaista. No missä sitten on ongelma? Olemme käsitelleet massoittain tietoa perinnöllisyydestä niiden lukijoiden kanssa, jotka ovat jaksaneet kahlata kaiken tämän läpi. Olemme tutkineet sairauksien syntymekanismeja ja kuitenkin, uuden ja paremman tietämyksemme valossa, meidän täytyy vielä löytää ratkaisu ongelmaan. Ratkaisuja on olemassa, mutta monet voivat huomata, että ne ovat epämiellyttäviä, jopa hirvittäviä. Ne voivat ajaa ihmisiä työttömiksi, jopa sulkea useimmat rekisterit sellaisina, kuin me ne tunnemme. Ajatelkaapa, ei enää OFA:a, ei enää PennHip:iä, eikä edes CERF:iä. Mitä me nyt tarjoamme on ”kulutus/käyttö” näkökulmaa kasvattamiseen. Kaikki mitä se vaatii on suhteellisen pieniä, mutta laajakantoisia muutoksia filosofiaan, taktiikkaan ja käytäntöön läpi koko koiramaailman.

Suunnitelma A – kasvattajan suunnitelma

Ensinnäkin rotujärjestöjen on informoitava jäsenistöään ja saavutettava yhtenäinen näkemys asiasta. Tämän lisäksi rotujärjestöjen tulee keskustella keskenään ja liittoutua yhteen siten, ettei AKC voi sidettä murtaa. Kolmanneksi AKC tulee saada vakuuttuneeksi, pakottaa tai muulla tavalla rohkaista osallistumaan laaja-alaiseen uudistukseen ja jalostuskoirien uudelleenmäärittelyyn. Emme ehdota, että puhdasrotuisten rekisterit heitetään pois – niissä on kirjattuna aivan liian paljon historiaa ja traditiota, joka on koiraharrastuksen peruskivi. Me suosittelemme lisäykseksi uutta kategoriaa: ”jalostuskoirarekisteri”.

-Jokainen rotujärjestö määrittelee, mitä juuri siinä rodussa tarkoitetaan jalostuskoiralla. Määritelmä sisältää myös listan rodulla tunnetuista pahimmista perinnöllisistä vioista. Allekirjoittajat hyväksyvät Tri. DVM George A. Padgett:in, [Control of Canine Genetic Diseases] mallin eritellä perinnölliset viat numeroituna eri luokkiin niiden vakavuuden mukaan.

-Koirat, jotka hyväksytään rotujärjestön jalostuskoirarekisteriin täytyy olla eläinlääkärin tarkistamia ja vapaita vakavampien luokkien 1 ja 2 perinnöllisistä vioista. Tutkimukset ja kokeet niiden sairauksien osalta, jotka rodussa tunnetaan, tehdään nykyisen teknologian mukaan. Näemme, että jalostuskoirarekisteri voi saavuttaa korkeimman statuksen, jossa on kerrottu niiden koirien nimet, jotka voivat säilyttää ja kehittää rotua. Näemme myös hyväksi ottaa käyttöön varokeinoja varmistamaan jalostusrekisterin oikeellisuuden.

-Jalostuskoirat tulisi ehdottomasti tunnistusmerkitä, sisältäen DNA-tunnisteen, jota tukee vaadittava tatuointi ja/tai mikrosiru. Me käsittelemme rotujen tulevaisuutta, joten mitään vilppirekisteröintejä ei saa sallia.

Suunnitelma B – ostajan suunnitelma

Toinen ratkaisu ei ole vain yksinkertaisempi, mutta voi olla jopa kauaskantoisempi ja saattaisi nopeasti olla kasvattajien ”valvonnan” ulottumattomissa. Kuten olemme jo kertoneet aiemmin, kasvattajan korvausvelvollisuuslait ovat täällä ja pysyvät. Avoimet rekisterit, kuten GDC (The Institute for Genetic Disease Control in Animals), rekisteröivät koiran ilmaiseksi, jos sillä todetaan perinnöllinen vika. Tämä rekisteröinti sisältää sukutaulun. Ahaa! Siinä se tuli: On helpompaa kerätä tietoa koirista pettyneiltä ostajilta, kuin kasvattajilta, jotka suojelevat omaa asemaansa kennelmaailmassa. Jos rotujärjestöt ja AKC olisivat yhteistyössä, jokainen joka rekisteröi pennun saisi rekisteripaperien mukana myös ilmoituskaavakkeen avoimeen rekisteriin. Jos pennulla havaitaan perinnöllinen vika, eläinlääkäri täyttäisi tämän kaavakkeen ja lähettäisi sen eteenpäin keskusrekisteriin. Kasvattajat saattaisivat salata tämän tiedon. Jos kuvattu koira osoittautuu dysplastiseksi, he eivät lähetäkään tätä tietoa eteenpäin OFA:lle tai PennHip:lle. Kun taas pennunostajat, jotka tuntevat käyttäneensä paljon rahaa ”tuotteeseen”, josta puuttuu laatu, ovat herkempiä tästä ilmoittamaan. Ei tarvittaisi, pentuekohtaisesti kuin yksi ostaja, joka on saanut sairaan pennun, kun tieto menisi eteenpäin.

Tällaiset rekisterit, jos ne olisivat yhteistyössä AKC:n kanssa toisivat tiedon helposti kaikkien ulottuville. Ne voisivat olla itsenäisiä tai AKC:n alaisia tai jopa AKC:n alaosastoja. Tärkeintä olisi, että perinnöllisen vian esiintyessä tietyssä pentueessa, se pentue sukutauluineen tulisi tilastoiduksi. Suurin osa kasvattajien myymistä pennuista ei mene ”näyttelykoiriksi” tai muille kasvattajille, jotka hyvin tarkkaan salaisivat tällaisen informaation. Itse asiassa vain kaksi, korkeintaan kolme koiraa pentueesta päätyy näyttelykehiin. Vaikka järjestelmä ei olisikaan sataprosenttinen yhden sukupolven tiedoilla, ajan kanssa, 5 tai 10 sukupolven tietojen perusteella, tietokantakyselyjen ja hakujen kautta melkein kaikki pentueet, joissa on esiintynyt sairaita tai kantajia tulisi tilastoiduiksi. Mukava asia perinnöllisissä vioissa on, että jos tietäisit missä pentueissa sairautta ilmenee, tietäisit myös mitkä koirat tulisi testata. On paljon helpompi etsiä, testata ja poistaa kantajat, jos tiedetään, että pentuesisar oli sairas. Tämä voisi poistaa tutkimuspakon, mitä jotkut ovat ehdottaneet. Näkemyksemme on, että vain ne koirat täytyy testata, jotka ovat sukua sairaalle yksilölle.

Suunnitelma A&B – kokonaissuunnitelma

Kasvattajat tarvitsevat keinoja, joilla he erottuvat muista. Loppujen lopuksi, rotumääritelmän mukaisesti kasvattaessaan, heidän tuotteensa ovat samankaltaisia, kuin niiden kasvattajien, jotka myös kasvattavat rotumääritelmän mukaan. Siten MVA Musta Dobberi #1 näyttää melkoisesti MVA Musta Dobberi #2:lta. Kun he noudattavat Suunnitelma A:ta, ja heillä on rotujärjestön määrittelemät jalostuskoirat, jotka todistavat heidän koiriensa laadun, se edistää heidän osallistumistaan molempiin suunnitelmiin A ja B. Jos AKC:n rekisteripaketti sisältäisi esitteen perinnöllisten vikojen ilmoittamisen tärkeydestä, pennun ostajat saisivat tiedon mitä ja milloin ilmoittaa, vaikka kasvattaja ei sitä kertoisikaan. (USA:ssa kasvattaja rekisteröi pentueen ensin kokonaisuudessaan ja omistajat rekisteröivät omistukseensa tulevat pennut omiin nimiinsä. Käänt huom!) Tiedostavat ja eettiset kasvattajat kyllä kertoisivat pennunostajille ja rohkaisisivat heitä ilmoittamaan kaikista perinnöllisistä ja muistakin vioista, joita pennulla tai sen jälkeläisillä havaitaan. Pentutehtailijat ja lemmikkieläinkauppiaat eivät silloin voisi olla poikkeuksia. Perinnöllisten vikojen esiintymistiheys ei yksin laskisi, vaan myös pentuja ostavien ihmisten painostus erilaisten lakisääteisten korvaussopimusten laatimiseksi laskisi.

Tämän sarjan viidennessä osassa heitimme haasteen rotujärjestöille. Kun me nyt päätämme tämän artikkelisarjan jätämme pysyvän haasteen rotujärjestöille, AKC:lle ja erilaisille tietokanta-rekistereille, jotta ne tekisivät jotakin huomattavaa rotukoiraharrastuksessa vaanivien perinnöllisten ongelmien eteen. Emme tarkoita kauniita sanoja – me etsimme valistusta, yhteistyötä ja tekoja. Niiden useiden vuosikymmenten aikana, joina lonkkatarkastuksia on tehty ei lonkkavian yleisyys koko koirapopulaatiossa ole merkittävästi muuttunut. OFA:lla ja PennHip:llä – molemmat suljettuja rekisterejä, on minimaalinen vaikutus ja CERF:llä mahdollisesti vielä vähemmän, sillä suurin osa ei tarkistuta koiriaan vuosittain. Nykyisten säädösten mukaan – oli ne rotujärjestöjen tai AKC:n toimeenpanemia, kaikki lähestymistavat ovat väärin sovellettuja. Parhaimmillaankin (tai pahimmillaan) ne ovat vain kalliita investointeja, jotka tuovat vähän tai ei lainkaan tuloksia. Mutta jos ”Kasvattajan Suunnitelma”, ”Ostajan Suunitelma” tai ”Kokonaissuunnitelma” toteutuisivat, näistä rekistereistä tulisi erittäin tehokkaita. Mutta niiden tulee avautua kaikille vapaasti selailtaviksi internet-tietokannoiksi, joista löytyisi haulla sairaiden koirien sukutaulut.

Haluavatko kasvattajat, harrastajat ja AKC mukaan tällaisiin ratkaisuihin? Me emme osaa sanoa. Jotkut ehkä tärkeät verilinjat voisivat kadota. Toiset voisivat säilyä elinvoimaisina, kun sairautta aiheuttavia geenejä ei enää kerrattaisi linjaamalla. Muutama asia on varma. AKC menettäisi monopoliasemansa koirarekisterin pitäjänä ja erilainen rekisteriorganisaatio sekä erilaiset korvausvelvollisuuslait tulisivat voimaan saattaen täytäntöön suunnitelmat A ja B. Keskuudessame elävät kyynikot voivat sanoa, että on helpompi saada voimaan rankemmat korvausvelvollisuuslait, jotta perinnölliset viat saataisiin kuriin, kuin saada AKC ja rotujärjestöt toimimaan yhdessä. Vaikka olisi kuinka vaikeaa oikaista järjestön tai koirarekisterinpitäjän sääntöjä, se voidaan tehdä. Loppujen lopuksi onhan meilläkin voimassa ”Oikeuksien Julistus” ja Perustuslaissamme useita asetusten tarkistuksia. Ajatelkaa sitä.