Tutkimus suomenajokoirista: käyttöominaisuudet kulkevat käsi kädessä terveen rakenteen kanssa

Katariina Mäki

Suomenajokoirien näyttelymenestyksen yhteyttä käyttöominaisuuksiin on tutkittu hiljattain. Liinamon ja van Arendonkin tekemän tutkimuksen tulokset ovat rohkaisevia, vaikka niitä ei voikaan suoraan soveltaa kuin rotuihin, joiden yksilöistä suurin osa toimii rodun käyttötarkoituksen mukaisessa työssä ja joiden rotumääritelmä tulkintoineen on siksi muokkautunut käyttöominaisuuksia suosivaksi. Tulosten mukaan suomenajokoirien näyttelymenestys ja käyttöominaisuudet kulkevat käsi kädessä. Rodun jalostuksessa painotetaan käyttöominaisuuksia ja näyttelyissä käyttöä kestävää rakennetta.

Näyttelyt ovat koiramaailman suosituin harrastus

Näyttelyt ovat yksi koiranomistajien lempiharrastuksista ympäri maailman. Suomessa järjestetään vuosittain melkein 300 koiranäyttelyä, joissa on osallistujia 146 000 ja vierailijoita 400 000. Esimerkiksi tottelevaisuuskokeisiin, agilityyn ja erilaisiin metsästyskokeisiin osallistuu vuosittain vain 79 000 kilpailijaa.

Monissa roduissa näyttelyissä menestyvät koirat edustavat rotujensa äärityyppejä, jotka eivät aina ole rakenteeltaan terveitä ja toiminnallisia. Liiallinen näyttelymenestyksen tavoittelu jalostuksessa heikentää rodun muita ominaisuuksia kuten luonnetta, terveyttä ja käyttöominaisuuksia. Liinamon ja van Arendonkin tutkimuksessa haluttiin selvittää näyttelymenestyksen yhteyttä käyttötuloksiin rodussa, jonka yksilöiden pääasiallinen tarkoitus on toimia työkoirina metsästyksessä. Ominaisuuksien välisten yhteyksien lisäksi laskettiin ominaisuuksien periytymisasteet ja toistuvuudet sekä tutkittiin ominaisuuksissa tapahtunutta perinnöllistä edistymistä.

Tutkimuksen tulokset on vastikään esitelty Brasiliassa pidetyssä maailmanlaajuisessa eläinten jalostusta ja genetiikkaa käsittelevässä kongressissa.

Tutkittavana yhteensä kahdeksan ominaisuutta

Tutkittavina ominaisuuksina olivat neljä metsästysominaisuutta ja näyttelymenestys, sekä suomenajokoirilta näyttelyissä erikseen arvioitavat luonne ja säkäkorkeus. Myös lonkkanivelen kasvuhäiriö otettiin mukaan tutkimukseen.

Tutkimusaineistona olivat kaikki vuosina 1991-2000 rekisteröidyt suomenajokoirat, jotka olivat ennen syyskuuta 2004 osallistuneet vähintään kerran joko koiranäyttelyihin tai ajokokeisiin, tai joiden lonkat oli ennen edellä mainittua ajankohtaa kuvattu virallisesti. Suomenajokoiria rekisteröitiin kyseisenä ajanjaksona kaikkiaan 37 514. Näistä 39 % oli osallistunut koiranäyttelyihin, 15 % ajokokeisiin ja 5 %:lla oli lonkat kuvattuna. Sukulaisaineistona käytettiin kaikkia 1970-luvulta lähtien syntyneitä koiria.

Metsästysominaisuuksina käytettiin tärkeimpiä ajokokeissa arvioitavia ominaisuuksia: haku, ajo, haukku ja hakulöysyys. Hakupisteet kuvaavat koiran liikkumista ja työskentelyä maastossa sen hakiessa jäniksen yöjälkeä ja jäljittäessä jänistä yöjäljellä. Haku pisteytetään kokeissa yhdestä kymmeneen. Ajopisteet lasketaan koiran koe-erissä saavuttamien ajojen yhteenlasketun kestoajan mukaan. Haukun tärkein ominaisuus on kuuluvuus, koska haukun avulla koira tiedottaa kuljettajalleen ajon kulusta. Muuta kuin haukkuen tapahtuvaa jäniksen seuraamista ei katsota ajoksi. Haukusta koira voi saada pisteitä yhdestä kymmeneen. Hakulöysyys aiheuttaa koiralle tappiopisteitä, kun koira antaa ääntä ilman yöjälkeä tai yöjäljellä ennen kuin jänis on lähtenyt liikkeelle.

Näyttelytulokset numeroitiin tutkimusta varten yhdestä (hylätty tai ei voida arvostella) viiteen (erinomainen). Laatu- ja kilpailuarvostelun lisäksi suomenajokoirilta arvioidaan näyttelyissä myös säkäkorkeus ja luonne. Luonne pisteytetään varsinaisen näyttelyarvostelun ulkopuolella asteikolla 1-4, jossa 1 on normaali ajokoira ja 4 selvästi joko arka tai aggressiivinen.

Lonkkadysplasia arvostellaan Kennelliitossa röntgenkuvista. Koiran lonkille annetaan arvosana kirjaimin A:sta (normaali) E:hen (vaikea dysplasia). Kirjaimet muutettiin tutkimusta varten numeroiksi siten, että A vastasi numeroa 1 ja E numeroa 5.

Tilastollinen malli kuvaa ominaisuutta

Periytymisasteiden ja toistuvuuksien laskentaa varten tarvitaan tilastollinen laskentamalli, joka kuvaa tutkittavaa ominaisuutta. Samanlaista laskentamallia käytetään esimerkiksi BLUP-indeksilaskennassa. Tilastolliseen malliin otetaan mukaan aineistosta saatavia tekijöitä, joilla on vaikutusta koirien tuloksiin. Näiden tekijöiden vaikutus korjataan tuloksista mallin avulla pois, jolloin tuloksista tulee vertailukelpoisempia. Kun vielä kaikkien sukulaisten tulokset otetaan laskennassa samanaikaisesti mallintekijöiden kanssa huomioon, saadaan koirille laskettua BLUP-indeksit kyseisille ominaisuuksille. BLUP-indeksien avulla voidaan myös tutkia ominaisuudessa tapahtunutta perinnöllistä edistymistä.

Näyttelytuloksiin vaikuttivat seuraavat aineistosta löytyvät tekijät: näyttelytuomari, koiran sukupuoli, näyttelykäyntivuosi (1991-2004) ja näyttelyluokka (juniori, nuorten luokka, avoin luokka, käyttöluokka, veteraani). Nämä tekijät siis aiheuttivat eroja koirien välille, joten ne korjattiin tuloksista laskentamallin avulla.

Metsästysominaisuuksiin vaikuttavia ja niistä korjattavia tekijöitä olivat sukupuoli, lumitilanne (kyllä/ei), koiran ikä, koealue, koekausi (1991-2004) sekä koekuukausi (syys-lokakuu, marras-joulukuu, tammi-helmikuu). Lonkkadysplasiasta taas korjattiin seuraavat tekijät: sukupuoli, syntymävuosi, kuvausvuosi, koiran ikä, sekä kuvaava ja lausuva eläinlääkäri.

Näyttelytuloksilla kohtalainen periytymisaste

Periytymisaste kuvaa kyseessä olevan mitan käyttökelpoisuutta jalostuksessa. Se kertoo koirien välisten perinnöllisten erojen eli perinnöllisen vaihtelun osuuden kokonaisvaihtelusta ja voi vaihdella välillä 0-1. Yli 0,3 periytymisastetta pidetään suurena ja alle 0,2 periytymisastetta pienenä. Periytymisaste vaihtelee eri roduissa ja kannoissa, koska kokonaisvaihtelua aiheuttavat ympäristötekijät ovat kaikissa hieman erilaiset.

Suomenajokoiran näyttelytulosten periytymisaste oli tutkimuksen mukaan 0,17 eli kohtalainen. Säkäkorkeuden ja lonkkanivelen kasvuhäiriön periytymisasteet olivat korkeita, luonteen ja metsästysominaisuuksien periytymisasteet taas matalia tai kohtalaisia (taulukko).

Näyttelytulosten periytymisaste tarkoittaa, että 17 % koirien välisistä eroista näyttelytuloksissa selittyy perintötekijöiden avulla. Loput 83 % eroista on ympäristön tai muiden tekijöiden aiheuttamia tai johtuvat sellaisista geenivaikutuksista, jotka eivät periydy. Koirilla ei ennen ole tutkittu näyttelytulosten periytymisasteita, mutta esimerkiksi hevosilla rakennetta kuvaavien mittojen periytymisasteet ovat eri tutkimuksissa olleet kohtalaisia tai korkeita.

Pieni periytymisaste ei aina tarkoita, ettei ominaisuus olisi periytyvä. Silloin emme ehkä ole käyttäneet oikeita keinoja ominaisuutta mitataksemme; mitta ei kuvaa periytyvää ominaisuutta vaan jotain muuta. Toinen syy voi olla ympäristötekijöiden suuri vaikutus, jolloin suurin osa koirien välisistä eroista on ympäristötekijöistä johtuvaa, ja geeneillä on vain pieni osuus. Suomenajokoiran metsästysominaisuuksiin vaikuttaa moni satunnainen ympäristötekijä, jonka korjaaminen tilastollisen mallin avulla on mahdotonta - esimerkiksi sää sekä koealueen maasto ja riistaeläintiheys. Siksi periytymisasteet ovat alhaisia.

Myös edistyminen jalostuksessa pienentää periytymisastetta vähentämällä koirien välisiä perinnöllisiä eroja, kun koirarotu muuttuu geeneiltään yhdenmukaisemmaksi. Johtuen alkuaikojen pienistä perustajapopulaatioista ja tyypin vakiinnuttamisesta sukusiitoksen avulla, koirilla voi olla useita ominaisuuksia, joissa rodun kaikki tiettyä ominaisuutta säätelevät geeniversiot ovat samoja. Kun koirien välillä ei enää ole perinnöllisiä eroja, on periytymisaste nolla. Monessa rodussa esimerkiksi väri on tällainen ominaisuus.

Kun periytymisaste on nollaa suurempi, on ominaisuus aina jalostettavissa. Tällöin on valittava oikeat keinot. Pienen periytymisasteen ominaisuuksissa jalostusvalinnassa on käytettävä koiran omien tulosten lisäksi mahdollisimman paljon sukulaistuloksia. BLUP-indekseistä on selvää hyötyä, kun periytymisaste on pieni. Suomenajokoirille lasketaan indeksejä metsästysominaisuuksille ja lonkkanivelen kasvuhäiriölle, ja tulevaisuudessa myös näyttelytuloksille, sisältäen luonteen ja säkäkorkeuden.

Toistuvuuksista suurin osa kohtalaisia

Näyttelytulosten, säkäkorkeusmittauksen ja luonnepisteiden toistuvuus oli kohtalainen tai korkea, kun taas metsästysominaisuuksien toistuvuudet olivat matalia tai kohtalaisia (taulukko). Toistuvuus vaihtelee välillä 0-1 ja kertoo, kuinka luotettavasti koiran seuraavaa tulosta voidaan ennustaa sen edellisen tuloksen perusteella. Kun toistuvuus on korkea (0,6 tai yli), ei koiraa tarvitse jalostusarvostelua varten arvioida kuin kerran. Kun toistuvuus on matalampi, saadaan koiran tasosta tarkempi kuva, kun tehdään samasta koirasta monta mittausta tai arviointia.

Tutkittujen ominaisuuksien periytymisasteet ja toistuvuudet sekä geneettiset yhteydet (korrelaatiot) näyttelytulosten kanssa.

				Korrelaatio näyttelytulosten kanssa
Ominaisuus	tulosten lukumäärä	periytymisaste	toistuvuus
Näyttelytulos	34 697	0,17	0,46
Säkäkorkeus	34 697	0,56	0,77
Luonne	34 697	0,13	0,56
Metsästys:
Haku	41 727	0,08	0,11	0,07
Ajo	32 079	0,13	0,19	-0,05
Haukku	39 042	0,13	0,32	0,29
Hakulöysyys	42 030	0,12	0,25	-0,13
Lonkkadysplasia	2 102	0,42		0,08

Ominaisuuksien väliset geneettiset yhteydet pieniä

Ominaisuuksien välisiä yhteyksiä mitataan korrelaatioina. Korrelaatio voi saada arvoja väliltä -1 ja 1. Geneettinen korrelaatio kuvaa, missä määrin ominaisuudet ovat samojen tai lähellä toisiaan sijaitsevien geenien säätelemiä. Korrelaation vuoksi yhden ominaisuuden jalostaminen voi muuttaa samalla myös muita ominaisuuksia, joten jalostettaessa montaa ominaisuutta samanaikaisesti, on hyvä tietää niiden väliset geneettiset korrelaatiot.

Kun ominaisuuksien välinen korrelaatio on negatiivinen, muuttuvat ominaisuudet eri suuntiin: yhden lisääntyessä toinen vähenee. Kun korrelaatio on positiivinen, muuttuvat ominaisuudet samaan suuntaan: kumpikin lisääntyy tai vähenee. Esimerkiksi saksanpaimenkoirien luonteen ja lonkkanivelen kasvuhäiriön välille USA:ssa laskettu negatiivinen korrelaatio ei kuitenkaan tarkoita, että ominaisuuksien välinen yhteys olisi epäsuotuisa. MacKenzien ynnä muiden tutkimuksessa luonne parani pisteiden kasvaessa, kun taas lonkkanivelen kasvuhäiriö oli sitä vakavampi mitä suuremmat pisteet sillä oli. Kun luonnepisteiden noustessa lonkkapisteet laskivat, oli kyseessä suotuisa yhteys: kummassakin ominaisuudessa mentiin geneettisen korrelaation ansiosta samaan, parempaan suuntaan.

Geneettiset korrelaatiot näyttelytulosten ja metsästysominaisuuksien sekä lonkkanivelen kasvuhäiriön välillä olivat Liinamon ja van Arendonkin tutkimuksen mukaan kaikki matalia, ja ainoastaan haukun ja näyttelytulosten välinen geneettinen korrelaatio erosi merkitsevästi nollasta (taulukko). Näyttelytulosten ja muiden tutkittujen ominaisuuksien väliset korrelaatiot olivat suomenajokoiran metsästysominaisuuksien kannalta suotuisia, ottaen huomioon, että hakulöysyys on negatiivinen, ei-toivottu ominaisuus. Sen ja näyttelytulosten välinen korrelaatio on siis suotuisa; kun näyttelytulokset paranevat, hakulöysyys vähenee. Suomenajokoiran rotumääritelmä tulkintoineen tuntuu tulosten perusteella suosivan tervettä rakennetta ja hyviä työominaisuuksia – tai ainakaan nämä eivät ole keskenään ristiriidassa. Ajopisteissä ja näyttelytuloksissa on lisäksi kummassakin tapahtunut perinnöllistä edistymistä, mikä ei olisi mahdollista, jos niiden välillä olisi epäsuotuisa geneettinen korrelaatio (kuva).

Perinnöllistä edistymistä saavutettu huolimatta pienistä periytymisasteista

Edistymistä on tapahtunut myös muissa metsästysominaisuuksissa, vaikka niiden periytymisasteet ovat alhaisia, ja vaikka niinkin pieni osuus kuin 15 % koirista on osallistunut ajokokeisiin, joiden tulosten perusteella esimerkiksi metsästysominaisuuksien BLUP-indeksit lasketaan. Liinamon vuonna 2004 valmistuneessa tutkimuksessa raportoitiin huomionarvoista edistymistä ajopisteiden lisäksi haku- ja haukkupisteissä. Selkeä ja melko tasainen edistyminen alkaa 80-luvun alusta ja jatkuu yhä. Haku ja ajo ovat parantuneet samaa tahtia, vaikka hakua on vaikea arvioida tarkasti ja sillä on matala periytymisaste. Hieno edistyminen hakupisteissä lienee haku- ja ajo-ominaisuuksien välisen kohtalaisen korkean geneettisen korrelaation (0,60) ansiota. Ajo on suomenajokoiran tärkein metsästysominaisuus, ja sen vahva painotus jalostuksessa tuo nostetta myös haulle.

Hakulöysyys ja puutteellinen metsästysinto (koira kieltäytyy hakemasta, jättää yöjäljen tai hukan selvittämisen tai on muuten haluton työskentelemään) taas ovat ominaisuuksia, joissa suomenajokoiran perinnöllinen taso on sahannut edestakaisin, eikä mitään selvää suuntausta näy. Hakulöysyyden ja ajon välillä on epäsuotuisa geneettinen korrelaatio, joka estää edistymisen hakulöysyyden vähentämisessä, kun samanaikaisesti parannetaan ajopisteitä. Toisaalta jonkinasteinen hakulöysyys on monen mielestä jopa toivottavaa, joten ominaisuutta ei edes yritetä vähentää kovin tarmokkaasti.

Näyttelyissä arvioitaville luonnepisteille saatiin Liinamon ja van Arendonkin tutkimuksessa samansuuruinen periytymisaste ja selkeästi suurempi toistuvuus kuin koetilanteessa arvioitaville metsästysominaisuuksille. Näyttelyissä tehtävä luonteen jalostusarviointi soveltuu siis hyvinkin yhdeksi jalostuksessa käytettäväksi mitaksi. Tosin siihen tarvitaan rodun luonnetta ja käyttäytymistä erittäin hyvin tunteva tuomari. Suomenajokoiria näyttelyissä arvostelevista tuomareista suuri osa harrastaa ajokoirametsästystä tai toimii koetuomarina.

Perinnöllinen muutos suomenajokoiran näyttelytuloksissa ja ajopisteissä. Muutos kuvaa ainoastaan geenien vaikutusta; ympäristötekijät on poistettu.

Näyttelymenestys ja käyttöominaisuudet samassa paketissa

Suomenajokoira on poikkeuksellinen koirarotu, koska käytännössä melkein kaikkia rodun edustajia käytetään metsästykseen, ja vain harvoja pidetään ainoastaan lemmikkeinä tai näyttelykoirina. Siksi rodun tärkein jalostustavoite on aina ollut menestyminen ajokokeissa ja/tai käytännön metsästyksessä. Tämä näkyy myös rotumääritelmässä, jonka rodun asiantuntijat laativat ennen kuin FCI virallisesti tunnusti suomenajokoiran omaksi rodukseen. Suomenajokoira on myös harvinainen rotu kaikkialla muualla paitsi Suomessa, joten suurin osa rotua näyttelyissä arvostelevista tuomareista on suomalaisia rodun asiantuntijoita. He ovat usein itsekin koetuomareita ja metsästäjiä.

Monessa muussa rodussa tilanne ei ole näin ideaalinen. Joissakin roduissa rotumääritelmät eroavat enemmän tai vähemmän toiminnallisuudesta, tai suorastaan vaativat koiran hyvinvoinnin ja toimivan rakenteen vaarantavia ominaisuuksia. Tästä huolimatta näyttelytoiminta on hyvin suosittua, ja suurelle osalle kasvattajista koiran ulkoinen olemus on käytännössä tärkein jalostuskriteeri. Liinamon ja van Arendonkin mukaan näyttelytuomarit ovatkin yhdessä avainroolissa tulevaisuuden koirien hyvinvoinnin ja terveyden parantamisessa. Viime vuosina rotumääritelmien tulkinnasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon myös tuomarien itsensä aloitteesta. Rotumääritelmiä on kehotettu tulkitsemaan niin, että koiran rakenteen tulee olla terve ja toiminnallinen, eikä se saa olla liioiteltu.

Liinamon ja van Arendonkin tutkimustulokset ovat rohkaisevia muitakin rotuja ajatellen, koska ne osoittavat menestyksellisen jalostuksen olevan mahdollista samanaikaisesti sekä käyttöominaisuuksissa että ulkomuodossa. Näyttelymenestyksen ei tarvitse vaikuttaa toiminnallisen rakenteen ja hyvien käyttöominaisuuksien vastaisesti. Tutkimuksen tuloksia ei kuitenkaan voida yleistää muihin, enemmän “näyttelyorientoituneihin” rotuihin, vaan asiaa pitäisi tutkia näissä erikseen.

Artikkelissa käytetyt lähteet:

Liinamo 2004. Genetic trends in the hunting behaviour in the Finnish Hound. 55th Annual Meeting of European Association for Animal Production. 5.-9.11.2004 Bled, Slovenia.

Liinamo & van Arendonk 2006. Genetic parameters of show quality and its relationships with working traits and hip dysplasia in Finnish Hounds. 8th World Congress of Genetics Applied to Livestock Production. 13.-18.8.2006 Belo Horizonte, Brasil.

Mackenzie ym. 1985. Heritability estimate for temperament scores in German Shepherd dogs and its genetic correlation with hip dysplasia. Behavior Genetics 15: 475-482.